Transkulttiin liittymisen traagiset seuraukset
“Tätä tapahtuu, kun annat naiselle testosteronia. Tässä on viisi vuotta… En oikein näe, että ne olisivat korjattavissa… Olen liian kaukana.”
Yleiskatsaus
Casey Miller, nykyisin 21-vuotias, aloitti testosteronin 16-vuotiaana ja sanoo nyt olevansa ”liian pitkällä”, ja hänellä on peruuttamaton hiustenlähtö, madaltunut ääni ja vetäytyvä hiusraja, joita hän pitää korjaamattomina. Matt Walsh esittää hänet trans-”kultin” uhrina: kultin, joka myy teineille fantasian idealisoidusta maskuliinisuudesta mutta tarjoaa vastineeksi vain fyysisiä vaurioita ja sosiaalista ulossulkemista. Hän väittää, että transaktivistit pilkkaavat Caseyn kaltaisia detransitioitujia pettureina ja että heidän narsisminsa pitää muut hiljaa, ja argumentoi liikkeen vangitsevan nuoret ”kaikkien mahdollisten maailmojen pahimpaan”.
Täysi Video Yhteenveto
Casey Miller, nykyään 21-vuotias, aloitti lääketieteellisen transitioitumisen 16-vuotiaana ja kuvailee nyt itseään ”liian pitkälle menneeksi”. Lyhyessä, itse kuvaamassaan klipissä hän kertoo ajaneensa hiljattain päänsä kaljuksi, koska sen katsominen, miten hiukset jatkavat harvenemistaan, on ”vähemmän ahdistavaa” kuin niiden putoamisen seuraaminen. Hän havainnollistaa, kuinka matalaksi hänen äänensä on muuttunut, todeten sen ”asettuneen” korkeudelle, jota hän ei olisi koskaan odottanut, ja osoittaa vetäytyvää hiusrajaansa todisteena peruuttamattomasta androgenisaatiosta. ”En oikein näe, että niitä voisi korjata”, hän sanoo ja lisää, että siksi hän kokee olevansa pakotettu ”pysymään sellaisena kuin olen, riippumatta siitä miltä minusta tuntuu”, koska hän ei näe tietä takaisin ennen transitioitumista olleeseen kehoonsa. Video päättyy tylyyn varoitukseen: ”Tätä tapahtuu, kun naiselle annetaan testosteronia. Tämä on viisi vuotta. Tätä tapahtuu, käytännössä.” Juontaja Matt Walsh kehystää Caseyn ei niinkään ihmisenä, joka ”katuu tekemäänsä”, vaan uhrina, joka ”ei päättänyt aggressiivisesti indoktrinoida itseään kulttiin”. Hän luettelee fyysisen hinnan — nopean hiustenlähdön, painonnousun, aknen — ja väittää, että nämä ovat vain pintatason seurauksia syvemmästä harhaluulosta. Walshin mukaan Caseylle ja hänen kaltaisilleen myytiin ”fantasia” idealisoidusta maskuliinisuudesta, mutta he päätyvät ilmentämään ”joitakin miehenä olemisen pahimpia puolia” saavuttamatta koskaan todellista mieheyttä. Hän kutsuu lopputulosta ”lipuksi pahimpaan kaikista mahdollisista maailmoista”, välitilaksi, jossa naisellisuus menetetään, mutta kuviteltu maskuliinisuus ei koskaan toteudu. Walsh kääntyy sitten sosiaalisiin seurauksiin. Caseyn Twitter-julkaisut, hän sanoo, ovat ”transihmisten valtaamia, jotka armottomasti loukkaavat ja pilkkaavat häntä”, mukaan lukien näkyvät aktivistit, jotka kehottavat seuraajiaan ”repimään tämän tytön kappaleiksi”. Hän väittää, että nämä aktivistit kutsuvat häntä edelleen ”häneksi” (miehenä), sivuuttavat hänen detransitioitumisensa petoksena ja leimaavat hänet ”petturiksi”. Tämä vastareaktio, Walshin mukaan, pitää monet detransitioitujat hiljaisina; ulossulkemisen ja häirinnän pelko estää heitä puhumasta julkisesti. Hän väittää, että samat aktivistit, jotka saarnaavat ”affirmointia”, ovat todellisuudessa ”maailman vähiten affirmoivia ja hyväksyviä ihmisiä”, joita ohjaavat narsismi ja halu pitää muut loukussa samassa kurjuudessa.