TRANSITIO JA DETRANSITIO: Cyryl Wilczyńskin TARINA! (englanninkielinen ääni)
Minun piti elää naisena, jotta lopulta voisin tulla mieheksi. Se matka oli terapiani. Kokeilkaa ensin sosiaalista transitiota, tai ette ehkä pääse koskaan eroon epäilyksistänne.
Yleiskatsaus
Cyryl Wilczyński vietti noin kolme tai neljä vuotta transitiossa muutettuaan kahdeksantoistavuotiaana Siperiasta Puolaan, mukaan lukien vuoden hormoneilla ja aktiivista LGBT-aktivismia, ennen kuin detransitioitui ja alkoi jälleen elää miehenä. Nyt hän pitää kokemusta välttämättömänä tutkimusmatkana, joka ratkaisi hänen pitkään jatkuneet epäilyksensä, opetti hänelle empatiaa naisia kohtaan ja auttoi voittamaan lapsuuden trauman, joka yhdisti maskuliinisuuden väkivaltaan. Hän kehottaa epäileviä nuoria kokeilemaan ensin sosiaalista transitiota kiirehtimättä lääketieteellisiin toimenpiteisiin ja huomauttaa, että jäykät sukupuolinormit painostavat ihmisiä tarpeettomaan lääketieteellistämiseen.
Täysi Video Yhteenveto
Cyryl Wilczyński kasvoi Siperiassa ja kertoo muistavansa nähneensä itsensä tyttönä jo varhaislapsuudesta asti. Hän eli pääosin naisten ympäröimänä ja kehitti uskomuksen, että kaikki miehet ovat hyväksikäyttäjiä, koska oli lapsena todistanut merkittävää seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Murrosiässä, kun hän alkoi tuntea vetoa miehiin, hän päätteli, että olisi helpompaa olla miehiin vetoa tunteva nainen kuin homomies, sillä jälkimmäinen rikkoi heteronormatiivisia odotuksia konservatiivisessa kulttuurissa, jolta puuttui se avoimuus, jonka hän myöhemmin löysi Puolasta. Kahdeksantoista tai yhdeksäntoistavuotiaana, muutettuaan Puolaan, hän aloitti sosiaalisen korjauksen. Hän alkoi pukeutua naisten vaatteisiin, vaihtoi pronominejaan ystäviensä keskuudessa Słupskin yliopistossa ja haki lopulta myös lääketieteellistä korjausta. Yliopistonsa taloudellisella tuella hän kävi psykologisissa ja psykiatrisissa arvioinneissa HAK Therapy Centerissä Poznańissa ja aloitti hormonihoidon, jota hän jatkoi vuoden ajan. Hän huomasi hienovaraisia fyysisiä muutoksia, kuten rasvan uudelleenjakautumista, ihon muutoksia sekä vartalo- ja kasvokarvoituksen vähenemistä. Tänä aikana hän myös osallistui LGBT-aktivismiin, marssi mielenosoituksissa ja puolusti yhteisöä julkisesti. Vaikka hän tunsi olonsa hetken aikaa mukavaksi, ajatukset detransitiosta eivät hellittäneet koko prosessin aikana. Hän tunsi itsensä yhä epämukavammaksi heteroseksuaalisissa parisuhteissa, joissa hän koki olevansa miehille alisteinen transnaisena, ja hänen mielestään sosiaalinen paine oli suurempi kuin homomiehenä. Ratkaiseva tekijä oli oivallus, että leikkauksellinen korjaus saattaisi tarkoittaa miehenä arvostamiensa fyysisten tuntemusten menettämistä, yhdessä kasvavan ymmärryksen kanssa siitä, ettei jokainen mies ole hyväksikäyttäjä. Eläessään noin kolme tai neljä vuotta naisena hän päätti detransitioida ja palata elämään miehenä. Tänä päivänä Cyryl katsoo kokemustaan taaksepäin pääosin myönteisesti ja kuvaa sitä välttämättömäksi terapian muodoksi. Hän sanoo, että ilman korjauksen kokeilemista hän olisi jäänyt loukkuun jatkuvaan epäilyyn eikä olisi tullut siksi mieheksi, joka hän nyt on. Kokemus opetti hänelle syvää empatiaa naisia kohtaan ja altisti hänet vihellyksille ja seksualisoinnille. Hän neuvoo identiteettiään pohtivia nuoria harkitsemaan ensin sosiaalista korjausta, mahdollisesti ilman lääketieteellisiä toimenpiteitä, ja ympäröimään itsensä hyväksyvillä ihmisillä. Hän myös spekuloi, että ilman jäykkiä yhteiskunnallisia sukupuolijakoja lääketieteellinen korjaus saattaisi olla joillekin tarpeettomampaa. Tällä hetkellä hän keskittyy toipumaan PTSD:stä, ei etsi parisuhteita, mutta on avoin rakkaudelle tulevaisuudessa, kun on saanut oman työnsä päätökseen.