Detransitionoituneen miehen kokemus
Kun on sosiaalisesti hyväksyttävää jatkuvasti haukkua miehiä... heillä on taipumus tappaa itsensä... Miehet mieluummin luopuisivat miehuudestaan tai kuolisivat kuin kärsisivät misandriasta.
Yleiskatsaus
Waffling Willow selittää, miksi detransitioituneet miehet lähes koskaan puhuvat julkisesti: radikaali- ja liberaalifeministit leimaavat heidät ”pervoiksi”, kun taas transyhteisö kiusaa heitä takaisin identifioitumaan naisiksi, jättäen heidät ilman tukea. Hän väittää, että misandria – sekä feministeiltä että transnaisilta – maalaa miehuuden korjaamattomaksi pahaksi, joten detransitioituneet miehet joko tekevät uudelleen transitioon hyväksynnän takia tai tekevät itsemurhan.
Täysi Video Yhteenveto
”Detransitioned Male Experience” -videossa Waffling Willow – joka kertoo olevansa detransitioitunut mies – aloittaa toteamalla, kuinka harvoin hänen kaltaisensa miehet puhuvat julkisesti detransitiosta. Hän sanoo, että useimmat detransmiehet joko vaikenevat tai heidät kiusataan pois alustoilta, ja hän haluaa selittää miksi. Hän luettelee viisi keskeistä syytä: (1) toisin kuin detransnaiset, detransmiehiä eivät ”kaappaa mukaansa” radikaalit tai liberaalit feministit; (2) yhteiskunta kohtelee kaikkea paluuta miehenä elämiseen ”paluuna pahuuteen”, erityisesti jos mies on valkoinen; (3) miehiltä puuttuvat kollektiiviset tukiverkostot; (4) mieshierarkiat rankaisevat naisellisuudesta; ja (5) transnaiset kokevat usein olevansa oikeutettuja kohdistamaan detransmiehiin suoraa misandriaa. Hän varoittaa videon loukkaavan sekä transnaisia että feministejä, ja korostaa sitten, ettei ”kaikki” kummankaan ryhmän jäsenet käyttäydy näin. Willow väittää, että radikaalit ja liberaalit feministit sekä monet sukupuolikriittiset äänet ottavat detransmiehet vastaan syytöksillä autogynefiliasta ja ”perversiosta”, mikä ajaa heidät pois verkosta. Sitä vastoin detransnaiset otetaan vastaan ”patriarkaatin viattomina uhreina” ja heille tarjotaan emotionaalista ja sosiaalista tukea. Tämä epäsuhta, hän väittää, vakuuttaa monet naiselliset tai itseään vihaavat miehet siitä, että naisroolissa pysyminen – tai siihen uudelleentransitioituminen – on turvallisempaa ja sosiaalisesti palkitsevampaa. Hän liittää tämän dynamiikan laajempaan kulttuuriseen misandriaan: testosteroni kehystetään ”väkivaltaiseksi huumeeksi”, mieheys rinnastetaan rikollisuuteen ja saalistavuuteen, ja pojille opetetaan näkemään oma seksuaalisuutensa lähtökohtaisesti vahingollisena. Tällaisessa ympäristössä transitio voi näyttäytyä pakotienä sekä feministisestä tuomiosta että alfaurosten kiusaamisesta. Seuraavaksi hän hahmottelee kokemansa ”mieshierarkian”: maskuliiniset heteromiehet huipulla, sitten vähemmän machot heteromiehet, maskuliiniset homomiehet, naiselliset heteromiehet ja lopuksi naiselliset homomiehet. Detransmies, joka on feminisoinut kehoaan hormoneilla tai kirurgialla, päätyy aivan pohjalle ja kohtaa pilkkaa dominoivilta miehiltä sekä epäluuloa naisilta. Willow esittelee myös käsitteen ”transmaxing”, jossa itsensä inceliksi määrittelevät henkilöt transitoituvat, koska uskovat, että jopa ”ruma nainen” omaa paremmat seksuaaliset mahdollisuudet kuin ”ruma mies”. Kun joku on käynyt läpi genitaalikirurgian, detransitio voi tuntua mahdottomalta, mikä johtaa joko uudelleentransitioon tai itsetuhoiseen epätoivoon. Koko ajan hän korostaa, että miehiä lannistetaan näyttämästä haavoittuvuutta, halaamasta tai muodostamasta läheisiä platonisia siteitä, kun taas naisena esiintyminen voi avata pääsyn fyysiseen hellyyteen ja yhteisöön. Lopuksi Willow kuvaa, kuinka transnaiset itsekin joskus hyökkäävät detransmiesten kimppuun, heijastaen omia epävarmuuksiaan ja yrittäen vaientaa tarinoita, jotka voisivat horjuttaa heidän identiteettejään. Hän kuvaa näitä transnaisia ”itseään vihaaviksi”, misandrisiksi ja epätoivoisiksi estämään detransmiehiä muistuttamasta heitä siitä, miksi he voisivat päätyä. Kumulatiivinen lopputulos, hän päättelee, on se, että detransmiehet joko uudelleentransitioituvat saadakseen takaisin transyhteisön tuen tai he ”tappavat itsensä”, koska valtakulttuuri ei tarjoa mitään vaihtoehtoista turvapaikkaa. Hän päättää kutsumalla detransitioituneita miehiä kahdelle Discord-palvelimelle, jotka on listattu kuvauksessa – toinen sekasukupuolinen ja toinen vain miehille – toivoen tarjoavansa solidaarisuutta, jonka hän sanoo muuten puuttuvan.