Hollantilainen protokolla: tutkimukset ja kritiikki

Miten hollantilaiset kliinikot rakensivat puberteettilukkojen protokollan, mitä vuosien 2011 ja 2014 tutkimukset löysivät ja miksi kriitikot kiistävät ne.

Yleiskatsaus

Hollantilainen protokolla on hoitomalli, joka toi puberteettilukot sukupuolilääketieteeseen. Sen kehittivät Alankomaissa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa pieni joukko kliinikoita Utrechtissä ja Amsterdamissa. Protokollan mukaan huolellisesti seulottu nuori, jolla oli elinikäinen sukupuolidysforia (kärsimystä sukupuolen ja koetun sukupuolen välisestä ristiriidasta), saattoi aloittaa gonadotropiinien vapauttajahormonin agonistin (GnRHa) – lääkkeen, joka sammuttaa puberteettia ajavat hormonaaliset signaalit – noin 12-vuotiaana. Vastakkaisen sukupuolen hormonaalinen hoito alkoi noin 16-vuotiaana ja leikkaus 18-vuotiaana.

Kahdesta yhden amsterdamilaisen kohortin seurantatutkimuksesta, jotka julkaistiin vuosina 2011 ja 2014, tuli tärkein näyttö siitä, että tämä järjestys toimii. Kansainväliset ohjeet viittasivat niihin, ja klinikat Isossa-Britanniassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja muualla omaksuivat lähestymistavan muunnelmia. Vuodesta 2019 lähtien tutkimuksia on kohtaan esitetty jatkuvaa kritiikkiä. Kriitikot viittaavat pieniin otoksiin, keskeyttäjiin, muutettuun mittausasteikkoon, leikkauksen jälkeen kuolleeseen potilaaseen ja siihen, että brittiläinen yritys toistaa tulokset ei löytänyt psykologista hyötyä.

Tämä sivu seuraa protokollaa sen alkuperästä uusimpiin hollantilaisiin tietoihin, mukaan lukien van der Loos et al. 2022 hormonihoidon jatkumisesta ja Alankomaiden terveysneuvoston vuoden 2026 katsaus. Se asettaa detransitioituneiden kertomukset nuorena annetuista lukoista transihmisten kertomusten rinnalle samasta hoidosta. Yleinen näyttö lukoista (luuntiheys, aivojen kehitys, hedelmällisyys, sivuvaikutukset) on sivulla Puberteettilukot. Niitä seuranneet kansalliset näyttökatsaukset ovat sivulla Näyttökatsaukset. Lapsuuden desistenssitutkimus, josta suuri osa tuli myös Amsterdamista, on sivulla Desistenssi.

Keskeinen huomio

Hollantilaiset tutkimukset olivat ensimmäinen prospektiivinen tutkimus puberteetin tukahduttamisesta sukupuolidysforiassa. Ne löysivät parannuksia mielialassa ja käyttäytymisessä pienessä, voimakkaasti valikoidussa ryhmässä. Niissä ei ollut vertailuryhmää, ketään ei seurattu varhaiskaksikymppisten jälkeen, eikä niissä tutkittu potilastyyppiä, joka nykyään muodostaa suurimman osan lähetteistä monissa maissa. Hollantilaiset kliinikot ovat itse sanoneet, että heidän tuloksensa eivät välttämättä päde tähän uudempaan ryhmään.

Protokollan alkuperä

Ennen puberteettilukkoja

1970- ja 1980-luvuilla aikuisia "transseksuaaleja" hoidettiin Alankomaissa sukupuolityöryhmissä Amsterdamissa ja Utrechtissä. Nuorille sanottiin yleensä, että hormonit aloitetaan vasta 18-vuotiaana. Peggy Cohen-Kettenis, psykologi, joka oli työskennellyt aikuispotilaiden kanssa, siirtyi vuonna 1987 Utrechtin yliopistollisen sairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian osastolle. Nuoria, joilla oli sukupuolidysforiaa, alettiin lähettää hänelle. Vuonna 2024 julkaistun Amsterdam UMC:n väitöskirjan mukaan, joka kertoo klinikan historian, hän huomasi, että jotkut heistä kärsivät psykologisesta tuesta huolimatta, ja vaati vastakkaisen sukupuolen hormonien alaikärajan laskemista 16 vuoteen valikoidulle ryhmälle, joka "toimi hyvin sosiaalisesti ja jolla oli tukea antavat vanhemmat" (van der Loos 2024, The Dutch Protocol: Coming of Age).

Varhaisemman hoidon perustelu nojasi Utrechtin klinikan 22 ensimmäisen nuoren potilaan seurantaan; heitä haastateltiin kaksikymppisinä leikkauksen jälkeen, ja he näyttivät pärjäävän paremmin kuin myöhemmin transitioituneet aikuiset. Michael Biggs, Oxfordin sosiologi, joka on kirjoittanut yksityiskohtaisimman historian protokollasta, huomauttaa, että tämä vertailuryhmä otettiin aiempien vuosikymmenten aikuispotilaista (Biggs 2023).

Ensimmäinen lukittu nuori

Ajatus GnRHa:n käytöstä tuli lastenendokrinologiasta, jossa lääkkeitä oli jo käytetty ennenaikaisen puberteetin (epätavallisen varhain alkavan puberteetin) pysäyttämiseen. Ensimmäinen julkaistu tapaus oli naispotilas, joka tunnetaan nimellä "FG" tai "B"; hän aloitti puberteetin tukahduttamisen 13-vuotiaana, jatkoi sitä 18-vuotiaaksi ja sai sitten testosteronia ja sarjan leikkauksia: mastektomia, kohdunpoisto munasarjojen poistolla ja genitaalikirurgia, joista viimeinen oli vielä kesken 20-vuotiaana (Cohen-Kettenis & van Goozen 1998). Biggs huomauttaa, että useiden vuosien ajan tämä yksittäinen tapausselostus oli ainoa julkaistu näyttö toimenpiteestä. Hän huomauttaa myös, että sitä oltiin jo ottamassa käyttöön muualla, muun muassa Harry Benjamin International Gender Dysphoria Associationin vuoden 2001 hoitosuosituksissa, josta myöhemmin tuli World Professional Association for Transgender Health (WPATH) (Biggs 2023).

Kliinikot

Protokollaan liittyy kolme nimeä: Peggy Cohen-Kettenis, psykologi, jonka Biggs nimeää sen pääkeksijäksi; Henriette Delemarre-van de Waal, lastenendokrinologi Amsterdamin VU University Medical Centerissä (VUmc); ja Louis Gooren, aikuisten sukupuolityöryhmän endokrinologi, joka oli ensimmäisen painetun ehdotuksen toinen kirjoittaja (Gooren & Delemarre-van de Waal 1996).

Vuoden 1996 artikkeli kuvasi GnRHa:n "täysin palautuvaksi", väite, jolla Biggsin mukaan ei tuolloin ollut tietoja takanaan, kun otetaan huomioon, että protokolla tarkoitti jopa neljän vuoden tukahduttamista. Protokolla kirjoitettiin virallisesti vuonna 2006 (Delemarre-van de Waal & Cohen-Kettenis 2006) ja uudelleen vuonna 2008 (Cohen-Kettenis, Delemarre-van de Waal & Gooren 2008). Nuorisopalvelu siirtyi Amsterdamiin, jossa VUmcin (nykyisin Amsterdam UMC) sukupuolidysforian osaamiskeskuksesta tuli suurin osa tutkimuksen lähde.

Perustelu

Protokolla lepäsi kahdella väitteellä: että lukot ovat palautuvia (lääke lopetetaan ja puberteetti jatkuu) ja että ne auttavat diagnoosia antamalla "aikaa ajatella" ilman ei-toivotun puberteetin kärsimystä. Kolmas tavoite oli käytännöllinen: henkilöä, joka ei koskaan käy läpi oman sukupuolensa puberteettia, on myöhemmin helpompi saada näyttämään vastakkaiselta sukupuolelta. Biggs väittää, että tämä kosmeettinen tavoite oli todellinen myyntiargumentti. Jos lähes kaikki lukot aloittavat siirtyvät vastakkaisen sukupuolen hormoneihin, "diagnostinen" jakso ei näytä suodattavan ketään (ks. Puberteettilukot: "taukopainike"-kysymys).

Kelpoisuussäännöt

Hollantilaista protokollaa ei koskaan tarkoitettu jokaiselle nuorelle, joka sanoi olevansa trans. Julkaistut kriteerit olivat tiukat (Delemarre-van de Waal & Cohen-Kettenis 2006; de Vries et al. 2011):

SääntöMitä se vaatiMiksi sillä oli merkitystä
Varhain alkanut, jatkuva dysforiaSukupuolidysforiaa varhaislapsuudesta lähtien, joka oli pahentunut puberteetin ensimmäisten fyysisten muutosten myötäKliinikoiden omat seurannat osoittivat, että useimpien klinikalle lähetettyjen lasten dysforia haihtui murrosikään mennessä (ks. Desistenssi). Dysforiaa, joka jatkui puberteettiin ja voimistui siinä, pidettiin merkkinä sen jatkumisesta.
Psykologinen vakausEi vakavia psykiatrisia tiloja, jotka voisivat häiritä arviointia tai hoitoa; nuoret, joilla oli esimerkiksi vaikea masennus tai psykoosi, oli hoidettava ensinSen varmistamiseksi, että kärsimys ei johtunut jostakin muusta ja että nuori pystyi selviytymään hoidosta
Perheen tukiVanhemmat tai huoltajat, jotka tukivat hoitoa ja pystyivät antamaan vakaata tukea koko ajanHoito kesti vuosia ja riippui vakaasta kodista
Ikä ja puberteettivaiheVähintään 12-vuotias ja Tannerin vaiheessa 2–3 (puberteetin ensimmäiset näkyvät merkit)Kliinikot halusivat nuoren ensin kokevan oman puberteettinsa alun diagnostisena testinä
Kattava arviointiMonta istuntoa mielenterveysammattilaisen kanssa pitkän ajan kuluessa ennen mitään lääketieteellistä vaihetta, ja jatkuva psykologinen tukiMuiden selitysten tutkimiseksi ja päätöksenteon tukemiseksi

Nämä kriteerit sulkivat pois suuren osan lähetteistä. Kohortissa, josta vuosien 2011 ja 2014 tutkimukset syntyivät, 140:ää 196 peräkkäin lähetetystä nuoresta pidettiin kelpoisena lääketieteelliseen hoitoon (de Vries et al. 2011). Leidenin klinikalla vuosina 2010–2018 143:ta 214 nuoresta, jotka olivat tarpeeksi vanhoja hoitoon (67%), pidettiin sopivana lukoille (Brik et al. 2020).

Biggs havaitsi, että käytäntö ei aina vastannut kirjoitettuja sääntöjä. 12 vuoden vähimmäisikää ei aina noudatettu, ja vuoden 2014 artikkelin oma taulukko osoittaa, että GnRHa:n aloitusiät vaihtelivat kyseisessä kohortissa 11,5:stä 18,5:een (Biggs 2023; de Vries et al. 2014).

Olisivatko detransitioituneet täyttäneet kriteerit?

Kelpoisuussäännöt olettivat, että huolellinen varhain alkaneen, jatkuvan dysforian arviointi voisi tunnistaa nuoret, joiden dysforia jatkuisi. Jotkut detransitioituneet sanovat, että olisivat läpäisseet seulan. He kuvaavat lapsuudessa alkanutta dysforiaa, pitkiä arviointeja ja ilmeisten varoitusmerkkien puuttumista – ja detransitioituvat silti.

Olin käynyt viikoittain psykologin vastaanotolla 12-vuotiaasta, minulle tehtiin sukupuolidysforian arviointi, joka koostui useista istunnoista 6 kuukauden aikana, ja minut diagnosoitiin 15-vuotiaana… Olin hyvin selkeä tapaus vahvasti dysforisesta binaarisesta transpojasta, joka täytti diagnostiset kriteerit eikä näyttänyt mitään varoitusmerkkejä tulevasta detransitiosta, ja silti tässä sitä ollaan. —Wonderful_Walk4093, detransitioitunut nainen

Hassua, näyttää siltä, että monet meistä täällä ovat ihmisiä, jotka aiemmin olisi luokiteltu "oikeiksi trans" -ihmisiksi. Dysforiaa lapsuudesta, ei yhtään tulevan detransition stereotyyppistä merkkiä. Se todella saa kyseenalaistamaan koko jutun. —malcoze, detransitioitunut nainen

Nämä kertomukset eivät näytä, kuinka usein varhain alkaneet tapaukset detransitioituvat. Ne näyttävät, että protokollan keskeinen oletus – että oikeat valintakriteerit voivat ennustaa, kuka hyötyy – ei ole detransitioituneille itsestäänselvyys. Saman Amsterdamin tiimin lapsuustutkimus havaitsi, että useimpien klinikalle lähetettyjen lasten dysforia haihtui ja että lapsuuden dysforia oli vahvasti yhteydessä myöhempään samaa sukupuolta olevaan kiintymykseen (Desistenssi). Biggs väittää, että protokolla ei koskaan käsitellyt sitä, mitä puberteetin lukitseminen merkitsee nuorelle, jonka dysforia olisi muuten ehkä haihtunut.

Vuoden 2011 tutkimus: pelkät lukot

Mitä se teki

de Vries et al. 2011, julkaistu Journal of Sexual Medicine -lehdessä, seurasi 70:tä ensimmäisestä 111:stä nuoresta, joille määrättiin lukot Amsterdamin klinikalla vuosina 2000–2008. Heidät arvioitiin ennen GnRHa:n aloitusta ja uudelleen hieman ennen vastakkaisen sukupuolen hormonien aloitusta, keskimäärin noin kaksi vuotta myöhemmin. Mittarit kattoivat käyttäytymis- ja tunneongelmia (vanhempien ja itse raportoimat), masennusta, ahdistusta, vihaa, kliinikoiden arvioimaa yleistä toimintakykyä, sukupuolidysforiaa ja kehotyytyväisyyttä.

Mitä se löysi

  • Käyttäytymis- ja tunneongelmat ja masennusoireet vähenivät, ja kliinikoiden arvioima toimintakyky parani.
  • Niiden nuorten osuus, joiden vanhempien raportoimat ongelmat olivat kliinisellä alueella, laski 44 prosentista 22 prosenttiin.
  • Sukupuolidysforia ja kehotyytymättömyys eivät muuttuneet. Eivät myöskään ahdistus tai viha.
  • Kukaan nuori ei lopettanut lukkoja. Kaikki 70 siirtyivät vastakkaisen sukupuolen hormoneihin.

Kirjoittajat päättelivät, että puberteetin tukahduttaminen "voidaan katsoa arvokkaaksi panokseksi" hoitoon.

Rajoitukset

  • Ei vertailuryhmää. Parannukset voivat heijastaa kasvamista, psykologista tukea, jota jokainen nuori sai, tai regressiota kohti keskiarvoa (ihmisiä arvioidaan usein silloin, kun kärsimys on suurta, joten myöhemmät pisteet näyttävät yleensä paremmilta riippumatta siitä, mitä tapahtuu).
  • Pienet ja puutteelliset tiedot. Joidenkin mittareiden tulokset olivat saatavilla vain noin 41 nuorelta Englannin National Institute for Health and Care Excellencen (NICE) uudelleenanalyysin mukaan, joka arvioi löydökset hyvin alhaiseksi varmuudeksi (NICE 2020).
  • Pääosin normaalit pisteet alussa. Raportoidut muutokset olivat pääosin siirtymiä normaalialueella.
  • Ydiongelma ei parantunut. Lääkkeen on tarkoitus lievittää kehoon liittyvää kärsimystä, mutta sen kärsimyksen mittarit pysyivät muuttumattomina.
  • Kaikki potilaat jatkoivat. Se, että 100% jatkoi hormoneihin, voidaan lukea merkkinä hyvästä valinnasta tai merkkinä siitä, että "diagnostinen" tauko ei toiminut tauona.

Vuoden 2014 tutkimus: hormonien ja leikkauksen jälkeen

Mitä se teki

de Vries et al. 2014, julkaistu Pediatrics-lehdessä, seurasi samaa kohorttia vähintään vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Osallistujat arvioitiin kolme kertaa: ennen lukkoja (keski-ikä 13,6), vastakkaisen sukupuolen hormonien alussa (16,7) ja leikkauksen jälkeen (20,7). Leikkaus tarkoitti transnaisille vaginoplastiaa; transmiehille mastektomiaa ja kohdunpoistoa munasarjojen poistolla.

Ketkä olivat lopullisessa otoksessa

Vuoden 2011 tutkimuksen 70 nuoresta 55 (22 transnaista, 33 transmistä) osallistui loppuarviointiin. Artikkeli luettelee ne 15, jotka eivät osallistuneet:

SyyMäärä
Ei vielä vuosi leikkauksesta6
Lääketieteellisesti kelpaamaton leikkaukseen (esimerkiksi hallitsematon diabetes, sairaalloinen lihavuus)3
Kieltäytyi osallistumasta2
Ei palauttanut kyselylomakkeita2
Keskeytti hoidon1
Kuoli vaginoplastian jälkeen (necrotoiva faskiitti, vakava kudosinfektio)1

Yksitoista 15:stä ei-osallistujasta oli transnaisia (syntymältään miehiä). Täydelliset tiedot kaikista kolmesta aikapisteestä olivat saatavilla 40 osallistujalta.

Mitä se löysi

  • Sukupuolidysforia ja kehonkuvavaikeudet jatkuivat puberteetin tukahduttamisen läpi ja "remittoituivat" hormonien ja leikkauksen jälkeen.
  • Psykologinen toimintakyky parani tasaisesti, kunnes kliinisten ongelmien osuudet olivat "erottamattomia väestöotoksista".
  • Hyvinvointi ja elämänlaatu kuvattiin samanlaisiksi tai paremmiksi kuin samanikäisillä hollantilaisilla ikätovereilla.
  • Kukaan osallistuja ei raportoinut katumusta, ja kaikki olivat "erittäin tai melko tyytyväisiä" leikkauksiinsa.

Kirjoittajat päättelivät, että protokolla antaa sukupuolidysforisille nuorille "mahdollisuuden kehittyä hyvin toimiviksi nuoriksi aikuisiksi". Yhdessä vuoden 2011 artikkelin kanssa tästä tuli protokollan pääasiallinen näyttö ohjeissa, kuten Endocrine Societyn vuoden 2017 ohjeessa ja WPATHin hoitosuosituksissa.

Kritiikki

Abbruzzese, Levine ja Mason (2023)

Vuonna 2023 E. Abbruzzese Society for Evidence-Based Gender Medicinestä (ryhmä, joka suhtautuu kriittisesti nuorten transitioon), psykiatri Stephen Levine ja lastenlääkäri Julia Mason julkaisivat yksityiskohtaisen kritiikin Journal of Sex & Marital Therapy -lehdessä (Abbruzzese, Levine & Mason 2023). Se oli vastaus Annelou de Vriesille, joka oli puolustanut tutkimuksia Levinsen ja kollegoiden aiempaa artikkelia vastaan (de Vries 2023).

Kirjoittajat hyväksyvät, että tutkimukset osoittivat hormonien ja leikkauksen "voivan muuttaa onnistuneesti nuorten fenotyyppistä ulkonäköä". He väittävät, että tutkimukset eivät osoittaneet psykologista hyötyä, joka olisi tarpeeksi suuri oikeuttamaan haitat, "mukaan lukien varmuus steriiliydestä". Heidän pääkohtansa:

  1. Valintaharha. Vain nuoret, jotka pärjäsivät kussakin vaiheessa tarpeeksi hyvin, siirtyivät seuraavaan ja tulivat lasketuiksi. Ne, joita ei voitu leikata, jotka eivät vastanneet tai jotka keskeyttivät, katosivat tuloksista. Heidän sanoillaan tutkimukset "raportoivat tahattomasti vain parhaista tuloksistaan". He huomauttavat 55:n lopullisesta otoksesta, "keskeisten tulosten ollessa saatavilla vain 32 henkilöltä".
  2. Sukupuolidysforian asteikko vaihdettiin. Utrecht Gender Dysphoria Scale (UGDS) -asteikolla on mies- ja naisversio, joiden osiot ovat pääosin erilaisia. Ennen hoitoa ja hormonien alussa osallistujat täyttivät syntymäsukupuolensa version. Leikkauksen jälkeen he täyttivät identifioidun sukupuolensa version. Artikkeli sanoo tämän itse. Abbruzzese ja kollegat väittävät, että vaihtaminen vastakkaiselle sukupuolelle suunniteltuun asteikkoon "käytännössä takasi" pisteiden laskun, joten päähavainto "sukupuolidysforian ratkeamisesta" on "täysin virheellinen".
  3. Terapian sekoittava vaikutus. Jokainen nuori sai jatkuvaa psykologista tukea, joten lääkkeiden, terapian ja kypsymisen vaikutuksia ei voi erottaa.
  4. Fyysisiä haittoja ei mitattu. Tutkimukset eivät arvioineet luita, aivoja tai seksuaalitoimintaa, vaikka nämä riskit oli nostettu esiin alusta lähtien.
  5. Sairastuvuus ja kuolleisuus. Laskemalla kuoleman ja potilaat, joita ei voitu leikata lääketieteellisistä syistä, kirjoittajat arvioivat lyhyen aikavälin vakavan sairastuvuuden ja kuolleisuuden "ehkä jopa 6–7 prosentiksi".
  6. Huono sovellettavuus. Kirjoittajien mielestä nykyinen yleinen ilmenemismuoto klinikoilla on puberteetin jälkeen alkanut dysforia yhdessä merkittävän mielisairauden kanssa: "kaksi kliinistä kuvaa, jotka hollantilaiset nimenomaisesti sulkivat pois". Siksi löydöksiä ei voi soveltaa heihin.

Artikkelin ovat kirjoittaneet nuorten transition kriitikot, ja se pitäisi lukea argumenttina, ei neutraalina katsauksena. Mutta jokainen kohta voidaan tarkistaa alkuperäisistä artikkeleista, ja tosiasiat, joihin se nojaa (55 osallistujaa, asteikon vaihto, kuolema, poissuljetut potilaat, valintasäännöt), tulevat hollantilaisten kirjoittajien omasta raportoinnista.

Michael Biggs

Biggsin vuoden 2023 historia (Biggs 2023) päätyy samankaltaisiin johtopäätöksiin eri reittiä. Hän väittää, että "havaintojen määrä oli huomattavasti vähemmän kuin 70", että sukupuolidysforian lasku "riippui yhteismitattomista asteikoista" (ennen ja jälkeen -pisteet tulivat eri kyselyistä) ja että tulokset "jättävät pois yhden potilaan, joka kuoli, koska puberteetin tukahduttaminen saneli riskialttiimman vaginoplastian". Hän lisää, että kumpaakaan perustavaa väitettä ei koskaan testattu: neljän vuoden tai pidemmän tukahduttamisen ei osoitettu jättävän pysyvää vaikutusta, ja koska lähes kaikki siirtyivät hormoneihin, "diagnostinen" tauko ei koskaan erotellut ketään. Protokolla myös sivuutti yhteyden lapsuuden dysforian ja myöhemmän homoseksuaalisuuden välillä sekä tukahduttamisen vaikutuksen seksuaaliseen kehitykseen.

Biggs vertasi myös hollantilaisia tuloksia brittiläisen toiston varhaisiin tuloksiin, jotka Tavistock-klinikka oli esittänyt omalle hallitukselleen vuonna 2015. Hän raportoi, että hollantilainen psykologisen toimintakyvyn parannus ei toistunut Englannissa (Biggs 2020), ja osoitti noissa alustavissa tiedoissa merkkejä lisääntyneestä itsensä vahingoittamisesta ja tyttöjen ongelmista (Carmichael et al. 2021). Noita alustavia tietoja ei koskaan julkaistu lehdessä, joten niitä ei voi tarkistaa itsenäisesti.

Leikkauksen jälkeinen kuolema

Yksi kohortin nuori transnainen kuoli leikkauksen jälkeen. Hänen tapauksensa julkaisi erikseen Amsterdamin kirurginen tiimi (Negenborn et al. 2017). Hänen puberteettinsa oli lukittu varhaisesta lähtien, joten hänen genitaalikudoksensa ei ollut kehittynyt tarpeeksi standardiin peniksen inversio -vaginoplastiaan. Kirurgit käyttivät sen sijaan suolen osaa, monimutkaisempaa leikkausta. Hän sai lääkeresistentin E. colin aiheuttaman necrotoivan faskiitin ja kuoli.

Vuoden 2014 artikkeli mainitsee kuoleman yhdellä lauseella syynä osallistumattomuuteen. Kriitikot väittävät, että protokollaan suoraan liittyvä kuolema (varhainen tukahduttaminen, joka johti riskialttiimpaan leikkaukseen) olisi pitänyt käsitellä protokollan tuloksena, ei puuttuvana tietona. Sama kudosongelma koskee muita varhain lukittuja miespuolisia; ks. Vaginoplastia ja Seksuaalitoiminta.

Keskeyttäjät ja puuttuvat tiedot

Hollantilaiset kirjoittajat eivät raportoineet tilastollisia eroja lähtötilanteessa 55 osallistujan ja 15 ei-osallistujan välillä. Kriitikot vastaavat, että ei-osallistujat ovat juuri niitä, joiden tulokset ovat turvallisuuden kannalta tärkeimpiä, ja että "ei eroa lähtötilanteessa" ei kerro mitään siitä, miten heillä myöhemmin meni. Sama ongelma läpäisee myöhemmät hollantilaiset tutkimukset. van der Loos et al. 2023 luututkimuksessa vain 75 143 kelpoisesta henkilöstä (52%) osallistui. Klinikan aikuiskohortissa 36% potilaista oli lopettanut käynnit useiden vuosien jälkeen (Wiepjes et al. 2018).

Detransitioituneet nostavat usein tämän esiin omasta kokemuksestaan. Useat sanovat, että he yksinkertaisesti lopettivat klinikalla käymisen, eikä heitä olisi koskaan kirjattu detransitioituneiksi.

En koskaan puhunut sukupuoliklinikan lääkärin kanssa enää sen jälkeen, kun lopetin hormonit, joten miten he edes tietäisivät, että detransitioiduin? —Lurkersquid, detransitioitunut nainen

Allekirjoitin myös paperit, jotka tarkoittavat, että minut on sisällytetty johonkin tutkimukseen, mutta olen melko varma, ettei minua nyt kirjata detransitioituneeksi. Joten en ole varma, kuinka todellisia nämä tutkimukset voivat olla. Niin monet detransitioituneet vain katoavat klinikoiltaan, koska heillä on niihin liittyvä trauma eivätkä he halua palata. —ClydeFallon, detransitioitunut nainen

Brittiläinen toisto: Carmichael et al. (2021)

Tavistockin Gender Identity Development Service (GIDS) Lontoossa aloitti "Early Intervention Study" -tutkimuksen vuonna 2011. Se suunniteltiin toistamaan hollantilainen lähestymistapa 12–15-vuotiailla, joilla oli vakava, jatkuva dysforia, samankaltaisilla sisäänottokriteereillä: elinikäinen dysforia, psykologinen vakaus ja vähintään kuuden kuukauden arviointi (Carmichael et al. 2021).

Amsterdam (de Vries et al. 2011)Lontoo (Carmichael et al. 2021)
Otos70 111 hoidetusta, 2000–200844, aloitus 2011–2015
VertailuryhmäEiEi
Psykologiset ongelmatParanivatEi muutosta (vanhemmat ja itse)
Itsensä vahingoittaminenEi erikseen raportoituEi muutosta keskimäärin
SukupuolidysforiaEi muutostaEi muutosta
Siirtyi vastakkaisen sukupuolen hormoneihin70/70 (100%)43/44 (98%)
Tiedot myöhemmissä pisteissäNoin 41–70 mittarista riippuen24 kahden vuoden kohdalla, 14 kolmen vuoden kohdalla

Kirjoittajat eivät löytäneet "muutoksia psykologisessa toimintakyvyssä, elämänlaadussa tai sukupuolidysforian asteessa". Luuntiheys jäi ikätovereista jälkeen, ja sivuvaikutukset, kuten päänsärky, kuumat aallot ja väsymys, olivat yleisiä. Tutkimusta ei julkaistu lehdessä ennen vuotta 2021, kymmenen vuotta sen alkamisesta; Biggs väittää viiveen heijastavan pettymyttäviä tuloksia. Vuoden 2024 uudelleenanalyysi julkaistuista tiedoista tarkasteli ryhmäkeskiarvojen sijaan jokaista yksilöä. Se havaitsi, että 15–34% nuorista "heikkeni luotettavasti" mittarista ja aikapisteestä riippuen (McPherson & Freedman 2024).

Suorin yritys toistaa hollantilainen tutkimus samoilla valintasäännöillä ei siis toistanut sen psykologisia hyötyjä. Myöhempi yhdysvaltalainen tutkimus 94 lukot aloittaneesta nuoresta ei myöskään löytänyt mitattavaa muutosta mielenterveydessä kahden vuoden aikana, ja 37% masennustiedoista puuttui seurannassa (Olson-Kennedy et al. 2025; ks. Olson-Kennedyn NIH-tutkimus).

Hollantilainen vastaus

Hollantilaiset kliinikot eivät ole vetäneet tutkimuksia pois. Vastauksessaan Leviselle ja kollegoille de Vries väitti, että kriitikot olivat ymmärtäneet tutkimuksen väärin, että myöhemmät lyhyemmät tutkimukset osoittivat myös parantunutta tai vakaata psykologista toimintakykyä ja sukupuolen ristiriidan helpottumista, ja että huolellista arviointia ja tietoon perustuvaa suostumusta oli aina suositeltu (de Vries 2023). Laajempi hollantilainen kanta, jonka Alankomaiden terveysneuvosto ja hallitus toistivat vuonna 2026, on, että ulkomailla havaitut ongelmat (esimerkiksi Cass Review Englannissa) tulevat klinikoilta, jotka eivät noudattaneet hollantilaista mallia, eivätkä siksi koske hollantilaista hoitoa (Terveys-, hyvinvointi- ja urheiluministeriö 2026).

Miten klinikat maailmalla poikkesivat kriteereistä

Hollantilainen protokolla levisi nopeasti. Useimmissa paikoissa lääkkeet ja ikärajat omaksuttiin, mutta kelpoisuussääntöjä löysennettiin tai ne poistettiin.

Potilaspopulaatio muuttui

Noin vuodesta 2012 lähtien lähetteet nuorten sukupuoliklinikoille nousivat jyrkästi monissa maissa, ja enemmistö siirtyi nuoriin naisiin. Monilla ei ollut lapsuuden dysforiaa ja heillä oli muita mielenterveysongelmia. Suomen ensimmäisessä nuorten sukupuolipalvelussa 41:llä 47:stä vuosina 2011–2013 arvioidusta nuoresta (87%) oli syntymäsukupuoli nainen, 75% oli ollut aiemmin erikoissairaanhoidossa psykiatrisessa hoidossa muista syistä, ja 64%:lla ei ollut lapsuuden sukupuolidysforiaa, jonka he tai heidän vanhempansa muistaisivat (Kaltiala-Heino et al. 2015). Nämä ovat ne kaksi ryhmää – puberteetin jälkeinen alku ja merkittävät psykiatriset ongelmat – jotka hollantilaiset kriteerit sulkivat pois. Ks. Demografinen muutos ja Nopeasti alkava sukupuolidysforia.

Englanti

GIDSissä lukkoja annettiin aluksi vain Early Intervention Study -tutkimuksessa. Cass Review 2024 havaitsi, että vuodesta 2014 alkaen, ennen kuin tuloksia oli saatavilla, lukot "siirtyivät tutkimusprotokollasta rutiinikliiniseen käytäntöön". Niitä annettiin laajemmalle potilasryhmälle, joka ei olisi täyttänyt alkuperäisiä sisäänottokriteerejä. Katsaus havaitsi myös, että arviointi oli ollut epäjohdonmukaista ja että muita kärsimyksen selityksiä, kuten autismia ja traumaa, ei usein tutkittu. Ks. Tavistock GIDS ja Bell v Tavistock.

Ohjeet

  • Endocrine Societyn vuoden 2017 ohje suositteli lukkoja puberteetin ensimmäisissä merkeissä. Sen oman luokituksen mukaan näyttö jokaisen nuoria koskevan suosituksen takana oli matalaa tai hyvin matalaa laatua. Ks. Endocrine Society.
  • WPATH Standards of Care 8 (2022) vaatii "useita vuosia" jatkuvaa kärsimystä ja perusteellista arviointia, mutta ei aseta vaatimusta, että dysforia alkoi varhaislapsuudessa. Se ei asettanut vähimmäisikiä hormoneille tai useimmille leikkauksille. Vuoden 2021 luonnoksen ikärajat poistettiin ennen julkaisua. Ks. WPATH.
  • Monet yhdysvaltalaiset klinikat siirtyivät "myöntävään" malliin, jossa nuoren ilmoitettu identiteetti hyväksytään sen sijaan, että sitä tutkittaisiin (ks. Näyttökatsaukset: myöntävä malli).

Alankomaiden sisällä

Käytäntö muuttui myös hollantilaisilla klinikoilla. Leidenissä (2010–2018) tyypillinen ikä lukkojen alussa oli 15 transnaisilla ja 16 transmiehillä, myöhään puberteetissa tai sen jälkeen. Kaksikymmentä nuorta pysyi lukoissa suunniteltua pidempään, usein epävakaiden perhetilanteiden, autismin tai masennuksen vuoksi (Brik et al. 2020). Amsterdamin 720 henkilön kohortissa lukkojen aloitusiän mediaani oli 16,0 syntymäsukupuoleltaan naisilla (van der Loos et al. 2022). 20 vuoden katsaus 1 766 lapseen ja nuoreen Amsterdamissa havaitsi jyrkän lähetemäärien nousun, siirtymän naisiin ja nousevat iät vastaanotossa ja lukkojen alussa (van der Loos et al. 2023, J Sex Med).

Mitä detransitioituneet kuvaavat

Alankomaiden ulkopuolella hoidetut detransitioituneet kuvaavat usein ne vaiheet, jotka hollantilaisten kriteerien oli tarkoitus varmistaa, puuttuviksi: muutaman istunnon arvioinnit, sivuutettu psykiatrinen historia ja vanhemmat, joille sanottiin hoidon olevan kiireellistä.

Toivoisin, että joku olisi voinut kumota väitteen, että puberteettilukot eivät ole kokeellisia ja niitä on käytetty johdonmukaisesti vuosikymmeniä. Hyvin harhaanjohtava väite, koska hollantilaista protokollaa ei ole noudatettu muissa maissa; sitä on muutettu radikaalisti soveltamalla sitä eri populaatioon. Historiallisesti sitä ei koskaan käytetty, kun lapsilla oli myöhään teini-iässä alkanut dysforia. —Takeshold, detransitioitunut nainen

Muistan olleeni 16 ja menneeni sukupuoliklinikalle, ja pelkäsin niin paljon, että he estäisivät minut. Olin niin huolissani, että heitä huolestuttaisi se, että todistin kirjaimellisesti oikeudessa jotakuta vastaan, joka raiskasi minut, minulla oli syömishäiriö, masennusta ja itsemurhayrityksiä, vakavaa elinikäistä ahdistusta ja paniikkikohtauksia – mutta he eivät olleet lainkaan huolissaan näistä asioista. —Admirable_Treacle_97, detransitioitunut nainen

Minulle määrättiin estrogeenia ja puberteettilukkoja 16-vuotiaana. Vain kaksi tunnin mittaista tapaamista psykiatrin kanssa Lastensairaalassa, sitten sain vihreää valoa aloittaa hormonihoidon. —Dear-Shift-7636, detransitioitunut mies

Nämä kertomukset kuvaavat hoitoa, joka rikkoi alkuperäisiä sääntöjä: psykiatrinen epävakaus, vähän tutkimista ja joissakin tapauksissa hormonit, jotka aloitettiin yhdessä lukkojen kanssa. Ks. Mielenterveys ja sukupuolidysforia, Trauma ja Tietoon perustuva suostumus.

Nuorena lukitseminen: detransitioituneiden ja transihmisten kertomukset

Detransitioituneet

Jotkut detransitioituneet saivat lukkoja varhaisnuoruudessa, lähellä sitä ikää ja puberteettivaihetta, jonka protokolla oli tarkoittanut. Heidän kertomuksensa keskittyvät siihen, miten päätös esitettiin, mitä ei tutkittu ja mitä menetettiin.

Yhden kommentoijan perhe oli suunnitellut hollantilaista protokollaa nimeltä:

Sain lukot 12-vuotiaana ja aloitin pienen testosteroniannoksen, joka jäljitteli miehen puberteettia. Perheeni ja minä olimme suunnitelleet hollantilaista protokollaa melko nuoresta asti. Minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet – joissakin tapauksissa se voisi olla sen arvoista, mutta tuntemattomia on aivan liikaa. Vanhempani halusivat vilpittömästi minulle parasta ja saivat vain myöntävää tietoa ja resursseja. Nyt olen 15-vuotias nainen, jolla on matala ääni ja maskuliiniset kasvot, ja päätin äskettäin lopettaa lukot ja T:n. Tunnen olevani tiedekoe, ja pohjimmiltani vain odotan nähdäkseni, mitä keholleni tapahtuu. —redactedchicken, /r/detrans-kommentoija

Toiset kuvaavat lukkoja ensimmäisenä askeleena polulla, jota heitä painostettiin kulkemaan nopeasti, jotta he eivät kävisi läpi omaa puberteettiaan:

Sosiaalisesti transitioiduin 10-vuotiaana, minulle annettiin lukot hyvin nopeasti, mutta aloitin testosteronin vasta noin 15/16-vuotiaana. Kokemukseni oli samanlainen kuin sinulla: minulle sanottiin, että minun on toimittava nopeasti, jotta en käy läpi naisen puberteettia; se oli myös yksi pääkohdista, jotka johtivat minut pidemmälle transitioon, minua vain vahvistettiin kaikkialta, joten pienenä lapsena ajattelin, että se oli hienoa, viime aikoihin asti. —Empty_Context222, detransitioitunut nainen

Vaikka se oli minun valintani ja tiedän olevani ainakin osittain vastuussa siitä, olen silti niin järkyttynyt siitä, että minulle annettiin lukot 14-vuotiaana ja testosteroni-injektioita 16-vuotiaana. Aivoni eivät olleet tarpeeksi kehittyneet ymmärtämään täysin (joskus peruuttamattomia) muutoksia, joita hormonihoito toisi, ja jos terapeutit olisivat vain yrittäneet todella mennä syvemmälle, he olisivat tajunneet, että se, mitä luulin sukupuolidysforiaksi, oli oikeastaan vain syvälle juurtunutta traumaa ja itsevihaa. —Luzzenz, detransitioitunut nainen

Jotkut sanovat, että heille sanottiin lukkojen olevan vaarattomia, mikä kaikuu vuoden 1996 ehdotuksen "täysin palautuva" -kieltä:

Halusin puberteettilukkoja nuorempana, koska kuulin, että ne ovat vaarattomia ja auttavat ihmisiä, jotka kamppailevat itsensä kuvan kanssa kuten minä. Minulle ei koskaan kerrottu mistään biologisesta vahingosta, jota ne voisivat aiheuttaa. —willow_wind, kyseenalaistaa oman trans-statuksensa

Ja jotkut huomauttavat, että protokollan oma aikataulu – lukot 12:sta hormoneihin 16:een – tarkoittaa vuosien tukahduttamista, ei lyhyttä taukoa:

Lisäksi jonkun pitäisi olla lukoissa noin 5 vuotta puberteetin alun ja sen välillä, kun hän on tarpeeksi vanha tekemään tietoon perustuvan päätöksen transitiosta. Sitä ei voi pitää lyhytaikaisena hoitona. —bigbeard61, desistinyt mies

Transihmiset

Transihmiset, jotka saivat lukot varhain tai toivovat saaneensa ne, kuvaavat niitä usein hoitona, joka säästi heidät väärän puberteetin kivuliain ja pysyvimmiltä vaikutuksilta. Voimakkaimmillaan tämä näkemys sanoo, että syntymäpuberteetti itsessään on peruuttamaton. Lukkojen epääminen ei siksi ole neutraali valinta, ja nuori, joka lopettaa ne, voi silti käydä läpi oman puberteettinsa.

Sen antaminen, ettei joku aiheuta väärän puberteetin vahinkoa, on lukkojen tarkoitus. Antaa hänelle mahdollisuus päättää, ennen kuin väärät hormonit pakotetaan hänelle, eikö? Jos et anna jollekulle sitä, mitä hän haluaa, älä pakota häntä elämään sitä, mikä hyvinkin voi satuttaa häntä. —ZoeyKaisar, transnainen (MTF)

Jos 13-vuotias lapsesi kärsii puberteetista, puberteettilukot voivat olla turvallinen, palautuva vaihtoehto antaa hänelle aikaa tutkia identiteettiään ilman ei-toivottujen fyysisten muutosten lisästressiä. —Alexzulii, transmies (FTM)

Olen tiennyt jotain olevan siitä asti, kun olin 7, mutta silloin en tiennyt, että transina oleminen oli edes juttu. Sen seurauksena tukahduin varhaiskaksikymppisiini asti ja traumatisoiduin vuosikymmenen puberteetista. Jos olisin silloin tiennyt, mikä se oli, en olisi kärsinyt niin paljon, ja olen varma, että olisin voinut vakuuttaa vanhempani hankkimaan minulle puberteettilukot. —Ok_Delay1124, transnainen (MTF)

Kaikki transkertomukset eivät ole yhtä selkeitä. Eräs transmies, joka sai lukot 11- tai 12-vuotiaana, oli niistä kiitollinen mutta sanoi myös, ettei katunut sitä osaa naisen puberteetista, jonka kävi läpi:

Ymmärrän tämän täysin – en "kadu" naisen puberteettia ollenkaan. En käynyt sitä kokonaan läpi, mutta muistan olleeni innoissani rinnoista ja sellaisesta, olen iloinen, että sain hormonaaliset lukot niin varhain (noin 11–12). —MISOSOOUPE, transmies (FTM)

Missä kertomukset kohtaavat ja erkanevat

KysymysTranskertomuksetDetransitioituneiden kertomukset
Mitä lukot tekevät?Estävät väärän puberteetin peruuttamattomat muutokset; ostavat aikaaPysäyttävät kehityksen ikkunassa, joka ei palaa; eivät ole tauko
Onko varhainen hoito hyöty?Kyllä: aikaisempi tarkoittaa vähemmän kärsimystä ja parempia fyysisiä tuloksia myöhemminVarhainen hoito tuli ennen kuin he pystyivät ymmärtämään, mitä päätettiin, tai tutkimaan muita syitä
Selitettiinkö riskit?Usein kuvataan turvallisiksi ja palautuviksiUsein sanotaan, että heille kerrottiin lukkojen olevan vaarattomia
Entä "aika ajatella"?Aikaa tutkia identiteettiä ilman kärsimystäAika käytettiin seuraavan askeleen valmisteluun, ei sen kyseenalaistamiseen

Molemmat ryhmät kuvaavat samaa hoitoa, joissakin tapauksissa samoissa i’issä, vastakkaisin tuloksin. Molemmat kuvaavat varhaisnuoruutta aikana, jolloin päätöksiä oli tehtävä paineen alla. Erimielisyys koskee sitä, kumpi virhe on pahempi: käydä läpi puberteetti, jota ei halunnut, vai menettää puberteetti, jonka olisi myöhemmin toivonut saaneensa. Hollantilaiset tutkimukset eivät voi ratkaista tätä, koska ne eivät koskaan seuranneet ryhmää, joka ei saanut lukkoja, ja ne päättyivät noin 20-vuotiaana.

Mitä hollantilaiset kliinikot ovat sanoneet sen jälkeen

Hollantilainen tiimi on puolustanut alkuperäistä työtään ja samalla varoittanut useaan otteeseen, että sitä ei pitäisi soveltaa kritiikittömästi nykypotilaisiin.

  • 2020: "Tietty varovaisuus on perusteltua." Pediatrics-lehden kommentaarissa Annelou de Vries huomautti, että alkuperäinen protokolla vaati "sukupuolidysforian esiintymistä varhaislapsuudesta lähtien". Hän huomautti, että nuoret, joilla oli puberteetin jälkeinen, nuoruudessa alkanut historia, "eivät vielä osallistuneet varhaisiin arviointitutkimuksiin". Hän sanoi tämän "herättävän kysymyksen", pätevätkö positiiviset tulokset myös nuoriin, jotka nykyään "esittäytyvät ylivoimaisen suurina määrinä", mukaan lukien vanhemmat "mahdollisesti ilman lapsuuden historiaa". Hän huomautti, että jotkut tapauskertomukset kuvaavat myöhemmin esittäytyviä nuoria, jotka lopulta detransitioituvat, ja että järjestelmälliset tutkimukset hormonien tai leikkauksen jälkeisestä lopettamisesta "puuttuvat tällä hetkellä" (de Vries 2020).
  • 2021: "Emme tiedä, voidaanko aiemmin tekemiämme tutkimuksia vielä soveltaa tähän aikaan." Amsterdamin keskuksen Thomas Steensma sanoi hollantilaiselle Algemeen Dagblad -lehdelle, että "paljon enemmän lapsia rekisteröityy, ja myös eri tyyppiä", ja syntymäsukupuoleltaan naisia on kolme kertaa enemmän kuin miehiä. Hän sanoi, että tutkimusta lukoista ja hormoneista nuorilla on vähän, "minkä vuoksi sitä pidetään myös kokeellisena". Hän kritisoi myös ulkomaisia klinikoita hollantilaisten hoitojen "sokeasta" omaksumisesta tutkimatta omia potilaitaan (englanninkielinen käännös Voorzijin kautta). Muutamaa kuukautta myöhemmin hän sanoi NRC:lle, ettei ollut "näyttöä" ilmiöstä ja että uudemmat naispotilaat eivät olleet enempää tai vähempää sukupuolen suhteen ristiriitaisia kuin aiemmat (NRC 2021).
  • 2022–2024: tutkimusten puolustaminen. De Vries puolusti vuosien 2011 ja 2014 löydöksiä kriitikoita vastaan (de Vries 2023), ja tiimi seisoo edelleen protokollan takana. He viittaavat aikasarjatietoihinsa, jotka eivät löytäneet muutosta dysforian voimakkuudessa tai psykologisessa toimintakyvyssä Amsterdamin lähetteissä vuosina 2000–2016 sukupuolijakauman muutoksen lisäksi.

Molemmat kannat voivat esiintyä rinnakkain: hollantilaiset kliinikot pitävät kiinni siitä, että heidän mallinsa toimii potilailla, joille se suunniteltiin, ja että kriteerejä löysentäneet klinikat ovat erillinen ongelma. Jotkut detransitioituneet lukevat kliinikoiden varoitukset myöntymykseksi siitä, ettei näyttö koskaan kattanut heidän kaltaisiaan ihmisiä.

Hollantilaisten tutkimusten kirjoittajat alkavat puhua ääneen siitä, että nykyinen pelkästään myöntävä järjestelmä ei saa tukea heidän löydöistään populaatioerojen vuoksi, vaikka samoja tutkimuksia käytetään lähes yksinomaan sen oikeuttamiseen. —spare_eye, desistinyt nainen

Viimeaikaiset hollantilaiset seurantatiedot

Hormonien jatkuminen: van der Loos et al. (2022)

Suurin viimeaikainen hollantilainen tutkimus yhdisti Amsterdamin klinikan tiedot kansalliseen reseptirekisteriin (van der Loos et al. 2022, Lancet Child & Adolescent Health).

  • Keitä: 720 henkilöä (69% syntymäsukupuoleltaan naisia), jotka aloittivat lukot ennen 18 vuoden ikää ja lisäsivät sitten vastakkaisen sukupuolen hormonit.
  • Löydös: Vuoden 2018 lopussa 704:llä (98%) oli vastakkaisen sukupuolen hormoniresepti; 16:lla ei ollut.
  • Iät: Lukkojen aloitusiän mediaani oli 14,1 syntymäsukupuoleltaan miehillä ja 16,0 syntymäsukupuoleltaan naisilla. Seurannan lopussa mediaani-ikä oli vain noin 20 ja 19.
  • Ei ennustajia: Ikä, puberteettivaihe, ensimmäisen käynnin vuosi ja gonadejen poisto eivät ennustaneet lopettamista.

Kirjoittajat kutsuivat tulosta rauhoittavaksi. Sen rajoitukset ovat merkittäviä:

  • Resepti ei ole hyödyn mitta. Tutkimus laski vakuutetun reseptin yhtenä päivänä. Se ei mitannut, ottivatko ihmiset lääkkeitä, tai heidän hyvinvointiaan, tyytyväisyyttään tai katumustaan.
  • Seuranta oli lyhyt. Amsterdamin aikuiskohortissa katumus ilmaantui keskimäärin noin 11 vuotta hormonien aloittamisen jälkeen, vaihteluvälin ollessa noin 4–22 vuotta (Wiepjes et al. 2018). Useimmat vuoden 2022 tutkimuksen osallistujat eivät olleet saavuttaneet sitä pistettä.
  • Gonadektomia pakottaa jatkamaan. Henkilöt, joiden munasarjat tai kivekset on poistettu, tarvitsevat loppuelämän sukupuolihormonia luiden suojaamiseksi. Jatkuva resepti ei osoita, että he edelleen tukevat transitiotaan.
  • Vain hormoneihin päässeet laskettiin. Jokainen, joka lopetti pelkkien lukkojen jälkeen, suljettiin pois.
  • Muut tiedot eroavat. Yhdysvaltalainen sotilasrekisteritutkimus havaitsi, että noin 3:lla 10:stä hormonit oli lopetettu neljän vuoden kuluessa (Roberts et al. 2022).

Jotkut transkommentoijat viittaavat korkeisiin jatkumislukuihin todisteena siitä, että hoitoa aloittavat nuoret harvoin muuttavat mieltään. Detransitioituneet, jotka keskustelivat tutkimuksesta sen ilmestyessä, kysyivät, mitä 98% todella mittasi:

Minun mielestäni suurin ongelma olisi jatkamisen syy. Jatkoivatko osallistujat hoitoa tyytyväisyyden vuoksi vai siksi, että he kokivat pakon jatkaa kehityksellisten, sosiaalisten tai lääketieteellisten ongelmien vuoksi? —OnceBitten8240, detransitioitunut nainen

Lukkojen lopettaminen

Hollantilaiset tutkimukset raportoivat, että hyvin harvat nuoret lopettavat lukot:

  • 1,4% lukot 20 vuoden Amsterdamin katsauksessa aloittaneista lopetti, pääosin siksi, että heidän dysforiansa oli hävinnyt (van der Loos et al. 2023, J Sex Med).
  • 3,5% (5/143) Leidenissä lopetti, koska ei enää halunnut sukupuolihoitoa. Syitä olivat muun muassa kokemus ei-binaarisuudesta, rakastuminen ja perhe- tai henkilökohtaiset ongelmat (Brik et al. 2020).

Leidenin kirjoittajat itse kirjoittivat, että korkea siirtyminen hormoneihin saattoi heijastaa kelpoisuuskriteereitä, jotka valitsevat nuoria, jotka hyvin todennäköisesti jatkavat, ja ettei heidän tutkimuksensa voinut osoittaa, tekevätkö lukot itsessään jatkamisen todennäköisemmäksi.

Muut hollantilaiset tulosutkimukset

Muut Amsterdamin seurannat havaitsivat, että selkärangan luuntiheys syntymäsukupuoleltaan miehillä oli vielä hoidon edeltävän tason alapuolella iän suhteen noin 12 hormonivuoden jälkeen (van der Loos et al. 2023); ettei yhdelläkään 29:stä varhaispuberteetissa lukitusta transnaisesta ollut kypsiä siittiöitä leikkauksessa (de Nie et al. 2022); ja että aikuisten katumus gonadektomian jälkeen oli 0,3–0,6%, laskettuna vain syntymäsukupuolen hormonien uudelleenaloittamisena, ja 36% potilaista ei enää käynyt (Wiepjes et al. 2018). Näitä käsitellään sivuilla Puberteettilukot, Hedelmällisyys ja Transition katumus.

Alankomaiden terveysneuvoston katsaus (2026)

Kahden Alankomaiden parlamentin aloitteen jälkeen terveysministeri pyysi Alankomaiden terveysneuvostoa (Gezondheidsraad) katsastamaan nuorten sukupuolihoitoa. Sen 30. kesäkuuta 2026 julkaistu lausunto kattaa lukot ja vastakkaisen sukupuolen hormonit alle 18-vuotiaille, mutta ei leikkauksia (Gezondheidsraad 2026). Sen pääjohtopäätökset:

  • Alankomaiden nuorten sukupuolihoito on "huolellisesti järjestetty", ja siinä on laaja tutkiva vaihe, ja se sopii Alankomaiden lainsäädäntökehykseen.
  • Hoidot saavuttavat tarkoitetut fyysiset vaikutuksensa. Henkisissä tuloksissa on "viitteitä jonkinasteisesta paranemisesta", eivätkä nykyiset tiedot tahattomista vaikutuksista aiheuta huolta.
  • Vaikutukset kognitioon ja hedelmällisyyteen ovat riittämättömästi tutkittuja, ja pitkäaikaistiedot puuttuvat.
  • Hollantilaiset tutkimukset osoittavat, että 0–3,5% lopettaa alaikäisenä aloitetut hormonit, eikä katumusta löytynyt. Mutta katumusta kokevien määrää "ei voida kunnolla selvittää" lyhyen seurannan ja tutkimusten "merkittävän keskeyttämisen" vuoksi. Neuvosto näki myös merkkejä siitä, että jotkut lopettavat tai katuivat eivät kerro siitä hoitajilleen.
  • Kansainvälinen käytäntö, joka viittaa hollantilaiseen protokollaan, "ei aina ole linjassa" nykyisen hollantilaisen mallin kanssa, eikä ole selvää, kiinnittivätkö muut maat tarpeeksi huomiota tutkimiseen ja psykologiseen tukeen.

Neuvosto ei suositellut hoidon organisoinnin muuttamista, perustellen, että tekemättömyys voi myös vahingoittaa mielenterveyttä. Se suositteli lisää sukupuolikysymysten tutkimista perusterveydenhuollossa ja tavallisessa mielenterveyshoidossa, selkeämpiä sääntöjä diagnoosista ja nuoren suostumiskyvyn arvioinnista, monikeskustutkimuksia, joissa seuranta ulottuu "pitkälle aikuisuuteen" otoksissa, jotka heijastavat viimeaikaisia lähetteitä, ja kansallista standardoitua seurantaa, osittain lopettamisen, katumuksen ja detransition seuraamiseksi. Se suositteli myös tutkimusta lopettavien tai katuvien kokemuksista ja hoitotarpeista, myös erikoistuneiden sukupuolikeskusten ulkopuolella. Alankomaiden hallitus hyväksyi lausunnon lokakuussa 2026 (Terveys-, hyvinvointi- ja urheiluministeriö 2026).

Alankomaat on siis valinnut eri tien kuin Englanti, Ruotsi ja Suomi, jotka rajoittivat lukkoja omien näyttökatsaustensa jälkeen (ks. Näyttökatsaukset). Alankomaiden neuvoston oma teksti hyväksyy monet kriitikoiden tunnistamat puutteet: ei pitkäaikaistietoja, tuntemattomat katumusluvut, merkittävä keskeyttäminen ja potilaat, jotka jättävät hoidon tulematta lasketuiksi.

Detransitioituneet, jotka palasivat hollantilaisille klinikoille apua saadakseen, kuvaavat järjestelmää, joka ei ollut odottanut heitä:

Otin yhteyttä sukupuoliterapeuttiin ja minun piti selittää hänelle, miksi kadun transitiotani. Onneksi nainen, joka oli terapeuttini, oli todella kiltti, mutta oli hyvin selvää, ettei hänellä ollut aavistustakaan, että katumus oli juttu. Hän sanoi minulle, että alle 1%:lla oli katumusta, joten ilmeisesti olin hänelle hyvin kiinnostava tapaus. —MoonKitten7, detransitioitunut nainen

Mitä tämä tarkoittaa

  • Uraauurtavaa mutta rajallista. Hollantilaiset tutkimukset olivat ensimmäiset prospektiiviset tiedot puberteetin tukahduttamisesta dysforiassa. Ne olivat myös pieniä, kontrolloimattomia, yhdestä klinikasta ja päättyivät noin 20-vuotiaana. Niiden päähavainnot ovat kiistanalaisia tarkistettavissa olevilla perusteilla: muutettu kyselylomake, hyödyt, joita ei voi erottaa terapiasta ja kypsymisestä, ja lopullinen otos, joka jätti pois ne, jotka eivät voineet suorittaa polkua loppuun, mukaan lukien yksi potilas, joka kuoli.
  • Ainoa läheinen toisto epäonnistui. Brittiläinen tutkimus samankaltaisilla kriteereillä ei löytänyt psykologista paranemista, ja uudelleenanalyysi havaitsi, että merkittävä vähemmistö huononi.
  • Kriteereillä oli merkitystä – ja ne hylättiin. Protokolla suunniteltiin varhain alkaneille, psykologisesti vakaille, hyvin tuetuille nuorille. Potilaat, jotka ajoivat lähetemäärien nousun vuoden 2012 jälkeen, eivät usein täyttäneet mitään näistä kriteereistä, ja monet klinikat hoitivat heitä silti. Hollantilaiset kliinikot, Cass Review ja Alankomaiden terveysneuvosto ovat kaikki vaatineet tutkimusta tästä uudemmasta ryhmästä.
  • Jatkuminen ei ole sama kuin hyöty. Viimeaikaiset hollantilaiset tiedot osoittavat, että lähes kaikki lukot aloittavat jatkavat hormoneihin, ja lähes kaikille määrätään edelleen hormoneja noin 20-vuotiaana. Tämä ei osoita, että heillä menisi paremmin, eikä tavoita myöhempää katumusta tai hoidon jättäneitä.
  • Mitä ei tiedetä. Mikään tutkimus ei ole seurannut hollantilaisen protokollan potilaita keski-ikään asti mielenterveyden, seksuaalitoiminnan, hedelmällisyyden, luunmurtumien tai detransition osalta. Mikään tutkimus ei ole verrannut heitä samankaltaisiin nuoriin, jotka eivät saaneet lukkoja.

Aiheeseen liittyvät sivut

Lähteet
  • Abbruzzese, E., Levine, S. B. & Mason, J. W. (2023). The Myth of "Reliable Research" in Pediatric Gender Medicine: A critical evaluation of the Dutch Studies—and research that has followed. Journal of Sex & Marital Therapy, 49(6). lähde.
  • Biggs, M. (2020). Gender Dysphoria and Psychological Functioning in Adolescents Treated with GnRHa: Comparing Dutch and English Prospective Studies. Archives of Sexual Behavior, 49(7), 2231–2236. lähde.
  • Biggs, M. (2023). The Dutch Protocol for Juvenile Transsexuals: Origins and Evidence. Journal of Sex & Marital Therapy, 49(4), 348–368. lähde.
  • Brik, T. et al. (2020). Trajectories of Adolescents Treated with Gonadotropin-Releasing Hormone Analogues for Gender Dysphoria. Archives of Sexual Behavior. tutkimussivu, lähde.
  • Carmichael, P. et al. (2021). Short-term outcomes of pubertal suppression in a selected cohort of 12 to 15 year old young people with persistent gender dysphoria in the UK. PLOS ONE. tutkimussivu, lähde.
  • Cass, H. (2024). Independent review of gender identity services for children and young people: Final report. tutkimussivu, lähde.
  • Cohen-Kettenis, P. T. & van Goozen, S. H. M. (1998). Pubertal delay as an aid in diagnosis and treatment of a transsexual adolescent. European Child & Adolescent Psychiatry, 7, 246–248. lähde.
  • Cohen-Kettenis, P. T., Delemarre-van de Waal, H. A. & Gooren, L. J. G. (2008). The treatment of adolescent transsexuals: changing insights. Journal of Sexual Medicine, 5(8), 1892–1897. lähde.
  • Coleman, E. et al. (2022). Standards of Care for the Health of Transgender and Gender Diverse People, Version 8. International Journal of Transgender Health. tutkimussivu, lähde.
  • de Nie, I. et al. (2022). Histological study on the influence of puberty suppression and hormonal treatment on developing germ cells in transgender women. Human Reproduction. tutkimussivu, lähde.
  • de Vries, A. L. C. et al. (2011). Puberty suppression in adolescents with gender identity disorder: a prospective follow-up study. Journal of Sexual Medicine. tutkimussivu, lähde.
  • de Vries, A. L. C., McGuire, J. K., Steensma, T. D., Wagenaar, E. C. F., Doreleijers, T. A. H. & Cohen-Kettenis, P. T. (2014). Young adult psychological outcome after puberty suppression and gender reassignment. Pediatrics, 134(4), 696–704. lähde.
  • de Vries, A. L. C. (2020). Challenges in Timing Puberty Suppression for Gender-Nonconforming Adolescents. Pediatrics, 146(4), e2020010611. lähde.
  • de Vries, A. L. C. (2023). Ensuring Care for Transgender Adolescents Who Need It: Response to 'Reconsidering Informed Consent for Trans-Identified Children, Adolescents and Young Adults'. Journal of Sex & Marital Therapy, 49(1), 108–114. lähde.
  • Delemarre-van de Waal, H. A. & Cohen-Kettenis, P. T. (2006). Clinical management of gender identity disorder in adolescents: a protocol on psychological and paediatric endocrinology aspects. European Journal of Endocrinology, 155(Suppl 1), S131–S137. lähde.
  • Gezondheidsraad (Health Council of the Netherlands) (2026). Transgenderzorg voor jongeren (Transgender care for young people). Publication 2026/12. lähde.
  • Ministry of Health, Welfare and Sport (2026). Beleidsreactie op advies Transgenderzorg voor jongeren (Government response to the Health Council advice). lähde.
  • Gooren, L. & Delemarre-van de Waal, H. (1996). The feasibility of endocrine interventions in juvenile transsexuals. Journal of Psychology & Human Sexuality, 8(4), 69–74. lähde.
  • Hembree, W. C. et al. (2017). Endocrine Treatment of Gender-Dysphoric/Gender-Incongruent Persons: An Endocrine Society Clinical Practice Guideline. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism. tutkimussivu, lähde.
  • Kaltiala-Heino, R. et al. (2015). Two years of gender identity service for minors: overrepresentation of natal girls with severe problems in adolescent development. Child and Adolescent Psychiatry and Mental Health. tutkimussivu, lähde.
  • McPherson, S. & Freedman, D. E. P. (2024). Psychological Outcomes of 12–15-Year-Olds with Gender Dysphoria Receiving Pubertal Suppression in the UK: Assessing Reliable and Clinically Significant Change. Journal of Sex & Marital Therapy, 50(3), 315–325. lähde.
  • National Institute for Health and Care Excellence (2020). Evidence review: Gonadotrophin releasing hormone analogues for children and adolescents with gender dysphoria. lähde.
  • Negenborn, V. L. et al. (2017). Lethal Necrotizing Cellulitis Caused by ESBL-Producing E. Coli after Laparoscopic Intestinal Vaginoplasty. Journal of Pediatric and Adolescent Gynecology, 30(1). lähde.
  • NRC (2021). Zijn de zorgen over transjongeren bij de genderpoli terecht? (interview with Thomas Steensma). lähde.
  • Olson-Kennedy, J. et al. (2025). Mental and Emotional Health of Youth after 24 months of Gender-Affirming Medical Care Initiated with Pubertal Suppression. medRxiv (preprint). tutkimussivu, lähde.
  • Roberts, C. M. et al. (2022). Continuation of Gender-affirming Hormones Among Transgender Adolescents and Adults. Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism. tutkimussivu, lähde.
  • Teteleptal, B. (2021). Interview with Thomas Steensma, Algemeen Dagblad, 27 February 2021 (English translation by Voorzij). lähde.
  • van der Loos, M. A. T. C. et al. (2022). Continuation of gender-affirming hormones in transgender people starting puberty suppression in adolescence: a cohort study in the Netherlands. Lancet Child & Adolescent Health. tutkimussivu, lähde.
  • van der Loos, M. A. T. C. et al. (2023). Children and adolescents in the Amsterdam Cohort of Gender Dysphoria: trends in diagnostic- and treatment trajectories during the first 20 years of the Dutch Protocol. Journal of Sexual Medicine, 20(3), 398–409. lähde.
  • van der Loos, M. A. T. C. et al. (2023). Bone Mineral Density in Transgender Adolescents Treated With Puberty Suppression and Subsequent Gender-Affirming Hormones. JAMA Pediatrics. tutkimussivu, lähde.
  • van der Loos, M. A. T. C. (2024). The Dutch Protocol: Coming of Age (doctoral thesis, Vrije Universiteit Amsterdam). lähde.
  • Wiepjes, C. M. et al. (2018). The Amsterdam Cohort of Gender Dysphoria Study (1972–2015): Trends in Prevalence, Treatment, and Regrets. Journal of Sexual Medicine. tutkimussivu, lähde.

Päivitetty viimeksi: · 1 katselu

Ehdota artikkelia tai parannusta

Huomasitko tältä sivulta puuttuvan jotain, tai onko jokin epäselvää tai virheellistä, tai onko sinulla idea aiheeseen liittyvästä artikkelista? Kerro meille, niin katsomme asiaa.

Vain jos haluat vastauksen

Aiheeseen liittyvät sivut: